Jäsenasiat
Outokummun Yrittäjät uuden edessä
Outokummun Yrittäjät ry:n jäsenmäärä on pysynyt n. 128-132 jäsenen tuntumassa viimeiset pari vuotta. Haaveena on ollut, että jäsenmäärässä päästäisiin yli 50 % järjestäytymisasteeseen, jolloin järjestön painoarvo olisi merkittävä, edustettaisiinhan silloin enemmistön ääntä. Tästä ei olla kovin kaukana, tarvitaan vain muutama kymmenen uutta yritystä ja olemme tavoitteen saavuttaneet. Mutta jostain syystä jäsenmäärän kasvu on ollut viime aikoina niukkaa. Toki uusia jäseniä on tullut, mutta vastavuoroisesti osa on mm. lopettanut liiketoimintansa ja näin ollen jäsenyydestä on luovuttu. On pysytty suurin piirtein plus miinus nollatilanteessa. Jäsenistön määrä kuvastaa järjestön kiinnostavuutta. Ja kun jäsenmäärään saadaan potkua ja myös ne yritykset jäseniksi, jotka tällä hetkellä eivät vielä ole, tarvitaan uusia ajatuksia mitä järjestön tulisi jäsenilleen tarjota ollakseen kiinnostava.
Miksi kannattaa olla jäsen?
Merkittävänä uudistuksena, järjestön koko historiassa on sihteerin palkkaaminen ja toimitilojen järjestäminen. Nyt järjestöllä on käytettävissä helposti lähestyttävä henkilö arjen jokaisena päivänä kaupungin keskustassa. Hän tiedottaa aktiivisesti jäsenistölle olennaisista asioista ja on linkkinä yrittäjän ja järjestön hallituksen välillä. Jäsenillä on nyt paikka ja henkilö, jota lähestyä arkisten ongelmien puitteissa ja saada oma äänensä kuuluviin.
Suomen yrityksistä suurin osa on pieniä, muutaman hengen ja yhden hengen yrityksiä. Näissä yrityksissä paiskitaan töitä ns. urakalla, monesti päivät ovat pitkiä ja omasta ajasta ja jaksamisesta revitään yrityksen jatkuvuus. Monesti tästä syystä yrittäjällä ei ole juurikaan aikaa pohtia ympärillään tapahtuvia tärkeitä, yrittäjän arkeen vaikuttavia asioita, jolloin järjestö on oiva apu. Järjestön keskuudessa yksi seuraa yhtä asiaa, toinen toista ja näin yhteisö pitää itsestään huolta. Yhteisissä tapahtumissa sitten päästään purkamaan sydäntään ja monesti asioihin alkaa tapahtua kehitystä, kun siitä vain joku ensin ääneen mainitsee. Ongelma voi olla valtakunnan tasoinen, jolloin järjestö toimii kanavana Suomen Yrittäjiin. Ongelma voi myös olla maakunnan tasolla, jolloin yhteydet Pohjois-Karjalan Yrittäjiin on helposti saavutettavissa järjestön kautta. Tai sitten asia on paikallinen, jolloin Outokummun Yrittäjät ja kunta tekevät yhteistä kehitys- ja ideointityötä. Joka tapauksessa pienenkin yrittäjän ääni saadaan kuuluviin helposti lähestyttävän paikallisjärjestömme kautta. On jokaisen yrittäjän etu kuulua Outokummun Yrittäjiin.
Jäsenistön paikalliset edut
Vaikuttaminen on yksi hyvä syy olla jäsen, mutta jäsenyydellä saa myös muita etuja. Outokummun Yrittäjät pyrkii aktiivisesti kuluvana vuonna kehittämään paikallisia jäsenetuja, jolloin jäsenkortin vilauttaminen Outokumpulaisissa liikkeissä olisi helppo konsti säästää rahaa. Toivottavasti tässä paikallisten jäsenetujen kehittämisessä onnistutaan ja yritykset lähtevät ideaan mukaan.
Outokummun Yrittäjät kutsuu yrittäjiä, niin jäseniä kuin ei-jäseniä, mukaan toimintaan. Yhdessä meissä on voimaa ja vaikuttamisen mahdollisuus. Tehdään yhdessä hyvät olosuhteet olla yrittäjä!
Tästä pääset sähköiseen liittymislomakkeeseen.
|